Blogi

Asiakas hikeentyi ja suunnittelija ärsyyntyi – eräs tarina arkkitehtibisneksestä

18 kesä 2022

Yritystoimintani on pitkään potenut resurssipulaa. Työlle kysyntää on enemmän kuin rahkeita, ja niinpä blogikirjoittelu on jäänyt pahasti tauolle. Tänään sataa rankasti eikä puutarhahommista tule mitään, joten nyt on mitä sopivin hetki purkaa mieltä paperille. Tapahtuipa koronata...

Korjaaja, ketä kuuntelet?

09 tammi 2021

  Amerikan Yhdysvaltain pääkaupungin Washingtonin kongressirakennus kärsi vaurioita loppiaispäivän levottomuuksissa 6.1.2021. Poliittisesti kahtia jakautuneessa maassa presidentinvaalin tulokseen pettyneet istuvan presidentin kannattajat rynnäköivät keskeyttämään seremoniallisen äänes...

Suo ja kuokka – vai onko koronapakolaiselle vaihtoehtoja maaseudulla?

02 syys 2020

    Koronapandemia rantautui Suomeen kevätlumien aikaan ja mullisti arkemme ja vapaa-aikamme. Ennen Uudenmaan hetkellistä sulkemista kynnelle kykenevät etelän ihmiset pakenivat eristyksiin vapaa-ajan asunnoilleen Kehä III:n pohjoispuolelle, ja lentokieltojen takia moni alkoi tarkastella Suo...

Visualisointien vaarallisesta viehätysvoimasta

08 helmi 2020

Koillis-Pirkanmaalla Mänttä-Vilppulassa puuhataan jättimäistä aluekehityshanketta, jonka totutusta poikkeava sisältökonsepti ja rahoitustapa ovat tuottaneet sille julkisuutta valtakunnan eri medioissa. Lakeside Airpark Finland -nimeä kantavan projektin toivottuna lopputulemana pieni tehdas...

Ainoastaan amatööri jättää sopimatta kirjallisesti

19 heinä 2019

Ei ihan vuotta ehtinyt vierähtää edellisestä blogikirjoituksesta, mutta vähältä piti, etten hylännyt kirjoitusharrastusta kokonaan. Nimittäin kiivasta on työnteko ollut pidemmän aikaa, ja siinä putoaa rattailta kaikki ylimääräinen kuorma, kun rinnakkaiset deadlinet vilkuttavat punai...

Mikä estää minua rekrytoimasta?

23 loka 2018

  Tänä syksynä maamme hallituksen kaavailema aloite heikentää pienyritysten palkkatyövoiman irtisanomissuojaa on saanut palkansaajien ammattiliitot takajaloilleen. Perustelua helpottaa näin työllistämistä ei ole ymmärretty: päinvastoin työntekijöiden oikeuksiin kajoaminen on aikaansa...

Rakennusvalvonnan palvelulupaus ja rakentajan rooli

25 elo 2018

Eri elämänaloilla esiintyy asiakaspalvelutilanteita, joissa asiakas tavalla tai toisella osallistuu palvelun toimittamiseen. Hammaslääkärin palvelukonseptiin kuuluu, että potilas makaa aloillaan lyhyehkön ajan suu auki, tai mikäli auto tarvitsee katsastusta, ajoneuvon omistaja ajaa itse ku...

Etsintäkuulutus vanhaa rakennusta ymmärtävästä insinööristä

15 heinä 2018

Minä ihailen estoitta entisajan arkkitehteja, joilla on ollut kyky luoda kaunista ympäristöä ja hallita suunnitelmissaan vielä tilatoiminnalliset ja rakenteellisetkin haasteet. Nykyajan ammattikoulutus tuottaa eri aihealueihin erikoistuneita osaajia, ja vaikka tavan takaa törmäänkin arkkit...

Juhannusmietteitä vuonna 2018

24 kesä 2018

Edellisestä kirjoituksesta on ehättänyt vierähtää pitkä aika. Ei siksi että kirjoittamisen ja pohtimisen aiheet olisivat tulleet kalutuiksi loppuun vaan siksi, että yrittäjä ei vain ole ehtinyt eikä jaksanut naputella tekstiä runsastuneen kiireen keskellä. Suunnittelutyötä ja siin...

Mistä löytyy paikan henki?

08 huhti 2018

Moni meistä osaa nimetä rakennettuja paikkoja, joilla on jokin positiivinen ominaispiirre, jonka vuoksi paikassa viihtyy ja jonne tulee hakeutuneeksi yhä uudestaan. Sitten on niitä paikkoja, jotka ohitetaan vailla tuntemuksia tai joista tekee mieli päästä pois. Paikalla joko on tai ei ole h...

Eikö arkkitehtipalveluille muka löydy markkinarakoa nykyaikana?

04 maalis 2018

Aloin vakavissani miettiä oman arkkitehtitoimiston perustamista vuoden 2015 syksyllä, kun pitkäaikainen työnantajani ilmoitti jättäytyvänsä ansaitsemalleen eläkkeelle. Edessä häämötti yrittäjyys, sillä monta vuotta aikatauluista irrallista etätyötä tehneenä en osannutkaan enää...

Pitääkö arkkitehdin suostua tinkimään arkkitehtuurista?

04 helmi 2018

Blogikirjoitukseni otsikossa esiintyvä arkkitehtuurin käsite vaatii suomentamista. Mikä tahansa rakentaminen ei ole arkkitehtuuria, vaan Wikipediaa lainatakseni siihen kuuluu ”harkittu suunnittelu, onnistunut muotoilu, hienot näkymät, tilalliset elämykset sekä paikan oma henki”. Vaikkei...

80-luvun riskibisneksistä maksavat viattomat - tarina vajonneesta rivitalosta

14 tammi 2018

Jotta rakennus kestäisi aikaa, niin sillä tulee olla ennen muuta lujat perustukset ja pitävä vesikatto. Perustustapa valitaan pohjatutkimuksesta saadun informaation perusteella, ja hetteikköisillä rakennuspaikoilla tarvitaan normaalisti syvälle ulottuvia paaluja. Mutta jos maapohjan huteruu...

Edeltävän sukupolven elämäntyötä purkamassa

25 joulu 2017

Tänä syksynä tv:n katselijat ovat saaneet seurata kotisohviltaan Sadan vuoden talo -projektia, joka sai alkunsa pientalorakennuttaja Juha-Pekka Ristmeren päätöksestä pystyttää kestävä ja terveellinen asumus Poriin samalle paikalle, johon hänen vanhempansa rakensivat talon modernein ope...

Pääsuunnittelija - pelinrakentaja, päällepäsmäri vai rooli vailla miehitystä?...

03 joulu 2017

Muistini voi pettää, mutta taisin kuulla pääsuunnittelijatermistä ensi kerran 2000-luvun alkupuolella. Muistan myös, että vanhemmat arkkitehtikollegat suhtautuivat tuolloin hieman vastahakoisesti, osa jopa pelonsekaisesti ajatukseen, että juuri oma ammattiryhmä alkaisi jatkossa kantaa rak...

Vieläkö nähdään kirkkorakennuksen suunnittelukilpailuja Ylivieskan jälkeen?

13 marras 2017

Tämänkertaisen kirjoitukseni otsikko kaipaa heti täsmennyksen. Kirkkorakennuksella tarkoitan Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvan seurakunnan pyhäkköä. En siis millään tavoin viittaa esimerkiksi islaminuskon moskeijoihin, mormonitemppeleihin tai ekumeenisiin hiljentymiskappelei...

Asetus rakennusten kosteusteknisestä toimivuudesta – vihdoinkin!

29 loka 2017

  Räntäsateisena lokakuun viikonloppuna on mukavasti aikaa kirjoittaa uusi blogikirjoitus. Eikä mikään voisi olla tähän hetkeen sopivampi aihe kuin kosteus rakentamisessa. Yle Uutiset kertoi tällä viikolla, että ensi vuonna tulee voimaan asetus uudisrakentamisen kosteudenhallinnasta. ...

Elvyttääkö elinvoimastrategia vanhan kyläkeskustan?

07 loka 2017

Suuret yhteiskunnalliset muutokset ja päätökset voivat vaikuttaa paikallisesti niin, että jonkin rakennetun alueen merkitys korostuu toisen kustannuksella. Pälkäneellä kyläelämän keskipisteen siirsi pois varhaisilta sijoiltaan uuden kirkon rakentaminen uuteen paikkaan 1800-luvun alkupuol...

Vanhan meijerin pelastusoperaatio jäi arkkitehdin päiväuneksi

12 syys 2017

Demokratiassa on diktatuuriin verrattuna se kannatettava piirre, että kaikki saavat äänensä kuuluviin. Kuntademokratiassa taas on se ikävyys, että päättäjien ja viranhaltijoiden selkeällä enemmistöllä ei ole rakennusalan koulutusta saati herkkyyttä rakennussuojeluasioille, mutta silt...

Rakentamispäätös vaatii muutakin kuin sopivan hintaisen tontin

04 syys 2017

Kotikunnassani Pälkäneellä on ihmetelty, miksi kaavatontit eivät käy kaupaksi. Tarjolla olisi kookkaita omakotitaloja varten upeita rakennuspaikkoja joko läheltä kyläkeskustaa tai sitten hieman kauempaa mutta omalla rannalla varustettuina. Viimeksi vuosituhannen alussa kunnantalon ovella j...

Ikuisen kesän illuusio ja muita asuntomessuilmiöitä

10 elo 2017

Omiin kesärutiineihini eivät itsestään selvästi kuulu asuntomessuvierailut, mutta jos luvassa on edes ripaus jotakin tavallisuudesta poikkeavaa eikä talonäyttelyä ole rakennettu Suomen toiseen äärilaitaan kauas kodistani, niin sitten otan messut ohjelmaani, vaikkakin tapahtuman kaupallis...

Viranomainenko rakentajan ja yrittäjän vihollinen?

01 elo 2017

Heinäkuun puolivälissä saatiin tavata mediasta, kuinka fitness-yrittäjä Jutta Gustafsbergin ja Juha Rouvisen Kuru Resort -nimeä kantanut Pirkanmaalle kaavailtu hyvinvointimatkailuhanke kaatui ELY-keskuksen valitukseen maankäyttö- ja rakennuslain vastaisuudesta. Yrittäjäpariskunta oli eh...

Sata tonnia turhasta konsulttityöstä

14 heinä 2017

  Muutamaan otteeseen työurani aikana on käynyt niin, että suunnitelmavaiheeseen edennyt julkisen tahon korjausrakennushanke on hylätty taloudellisen kannattamattomuuden vuoksi. Ennen kuin hankkeelle on palkattu varsinaiset rakennussuunnittelijat, on ensin pitänyt pohtia monenlaisia korjaus...

Suomen ensimmäinen passiivitaloalue floppasi, mutta miksi?

25 kesä 2017

  Kotikuntani tarvitsisi kipeästi uusia veronmaksajia, ja erilaisilla pientalokaavahankkeilla on haluttu varmistaa tonttitarjonta viimeistään sitä hetkeä silmällä pitäen, kun taloudelliset ajat kohenevat ja Suur-Tampereen reuna-alueet rakennetaan täyteen. Koska Pälkäne sijaitsee reuna...

Talotekniikan vallankaappaus

16 kesä 2017

Tämä ei ollut bloginkirjoittajan alkuperäinen suunnitelma, mutta ajankohtaisista kotimaan ja maailman tapahtumista tulee ammennettua joko asiaa tai aasinsiltoja valitsemiini teemoihin. Tällä viikolla on viljelty vallankaappaus-termiä perussuomalaisen puolueen hajaannuksen yhteydessä, ja min...

Kuinka suomalainen innostuisi kompostoinnista ja kuivakäymälöistä?

02 kesä 2017

Sattui olemaan ylimääräistä aikaa ja lähdin tuttavan seurana tutustumaan puutarhamessuille Tampereelle kuukausi sitten. En mitenkään ollut perehtynyt näyttelytarjontaan etukäteen, muttei sinänsä yllättänyt, että valtaosa messuosastoista liittyi ainoastaan hyvin löyhästi tai ei olle...

Korjausrakentajan kymmenen käskyä vs. markkinamiehen myyntiargumentit

18 toukokuu 2017

Vanhan Porvoon rakennustapaohjeistossa julkaistiin vuonna 1989 Korjausrakentajan kymmenen käskyä, joita voi soveltaa vanhan talon korjaamisessa ja asumisessa ja joista arkkitehti Panu Kaila muokkasi oman versionsa Talotohtori-kirjaansa. Älä korjaa kunnossa olevaa, älä uusi korjattavissa ...

Terveen rakennuksen raaka-aineet

03 toukokuu 2017

  Rakennusten homeongelmista ja huonosta sisäilmasta uutisoidaan nykyään niin paljon, että aiheeseen alkaa turtua. Vaikka media onnistuu osin itse lietsomaan home-epäilyjä, todistusaineistoa huonosta suunnittelusta ja rakentamisesta alkaa olla riittävästi, jotta kukaan tosiasiat tunn...

Akateemiset alisuorittajat

22 huhti 2017

  Seuraan maanantai-iltaisin MTV3:n uutta ohjelmasarjaa ”Laurin talot”. Olen vilpittömästi kiinnostunut näkemään, millaisia asuntovisioita syntyy suomalaiselta rockmuusikolta, joka on nähnyt maailmaa ja joka kertoo harrastaneensa arkkitehtuuria 15 vuotta, mutta joka ei ole opiskell...

Miksi kouluremontit menevät pieleen?

01 huhti 2017

    Suosittelen Suomen uusille kuntapäättäjille koulutustaustasta riippumatta rakennusopin peruskurssia, ja päättäjäkonkarit ja viranhaltijat lähettäisin kertausharjoituksiin. Ei ole silkkaa sattumaa, että uudesta kansantaudista nimeltä sisäilmaoireilu kärsitään valtakunnanlaa...

Jossain on railo – kohtaamisongelmia arkkitehtiperspektiivistä

17 maalis 2017

  Yrittäjän vapauksista nauttien istahdin iltapäivänä eräänä kotisohvalle ja katsoin tv:stä kotimaisen vanhan draamaelokuvan ”Jossain on railo”. Filmi ei kertonut arkkitehdeista, mutta siinä kuvattiin päähenkilöiden elämänkatsomus- ja ajattelutapaeroja. Minä ajattelin seu...

Muinaisjäännöksen muodonmuutos

10 maalis 2017

Rakennussuojelu on haastava laji. Pelkistetysti suojeleminen käsittää niitä toimenpiteitä, joilla ylläpidetään historiallista rakennuskantaa, mutta käytännössä suojelun takaa ainoastaan, mikäli suojelukohdetta käytetään jatkuvasti johonkin toimintaan, joka voi toisinaan tyystin...
Hometta talossa

04

helmi

Hometta talossa

04 helmi 2017

Taas on katoamassa maastamme arvokas pala rakentamisen historiaa eikä rakennussuojeluväki muuta voi kuin voivotella asiaa lehtien palstoilla. Tampereen ydinkeskustassa sijaitsevalle Bertel Strömmerin suunnittelemalle vuonna 1925 valmistuneelle kauniille vaaleansiniselle asuinkerrostalolle m...

Rakennuksen energiatodistus – todistus mistä?

06 tammi 2017

Asumani hirsirunkoinen vanha pientalo Pälkäneen Onkkaalan Alikylässä edustaa häviävän pientä prosenttiosuutta Suomen rakennuskannasta. Kaltaiseni perinteisten rakennusten ihailijat eivät tee talonostopäätöksiä ensisijaisesti energiatodistusten ilmoittamien tehokkuuslukemien pohjalta. ...

Arkkitehti, tekisitkö lupakuvat?

19 joulu 2016

”Ne sanoi rakennusvalvonnassa, että nää meidän piirustukset eivät kelpaa vaan pitää olla ammattilaisen piirtämät. Voisitko hoitaa meille rakennusluvan? Ei pitäisi olla iso homma, kun ollaan ihan kaikki valmiiksi mietitty, eli vain muokkaat piirustukset semmoisiksi virallisen näköisiksi...

Mitä väliä on rakennuksen julkisivuilla ulkopuolisille?

03 joulu 2016

Jos minulta kysytään, niin annan kaikille luvan sisustaa kotinsa ja konttorinsa omien mieltymystensä ja tarpeidensa mukaan sikäli, kun ei omisteta niin arvokasta interiööriä, että se olisi virallisesti suojeltu tai muuten historiallinen helmi. Yhtä vapaamielisesti en enää suhtaudu raken...

Kun korjaamisen hinta karkasi pilviin

21 marras 2016

Nykyaikana mieliimme on iskostunut, että korjaaminen ei välttämättä kannata, koska uutta saa kilpailukykyiseen hintaan. Uuden puolestaan ei ajatella kestävän määräänsä pidempään: kaikella on elinkaarensa, jonka loppupäässä on jälleen aika hylätä vanhaksi käynyt ja hankkia tila...
Mitä on laatu?

06

marras

Mitä on laatu?

06 marras 2016

Usein kuulee sanottavan, ettei makuasioista voi kiistellä ja että kauneus on katsojan silmissä. Toiset haluavat asumiselleen ja elämänpiirilleen mahdollisimman nykyaikaiset puitteet ja toiset ihannoivat historiallista rakennusperintöä – ja kummatkin perustelevat arvostuksiaan laatunäkökul...
Alikyläntie 14, 36600 PÄLKÄNE, puh. 040 - 540 8762
sallapaakkunainen@ark-akkuna.fi

© Arkkitehtitoimisto Akkuna 2019. All rights reserved. Site by Aidia.