Mikä estää minua rekrytoimasta?

 

Tänä syksynä maamme hallituksen kaavailema aloite heikentää pienyritysten palkkatyövoiman irtisanomissuojaa on saanut palkansaajien ammattiliitot takajaloilleen. Perustelua helpottaa näin työllistämistä ei ole ymmärretty: päinvastoin työntekijöiden oikeuksiin kajoaminen on aikaansaanut käsistä levinneen riidan ja lakkoaallon.

Tilastokeskuksen selvityksen mukaan vuonna 2016 kaikista Suomen työllisistä palkansaajia on ollut 83 % ja yrittäjiä 17 %. Oman urapolkuni aikana enimmät työvuoteni olen viettänyt jonkun alaisena, mutta jo kolmekin vuotta yrittäjäkokemusta on tuonut vastauksia siihen, mikä työllistämisessä on niin vaikeaa ja miksi minulta heruu myös ymmärrystä työllistäjäosapuolen edunvalvonnalle.

Mikäli teen yleistävän johtopäätöksen noista tilastokeskuksen prosenttiluvuista, niin valtaosa työllisistä mieluummin marssii katettuun pöytään kuin lähtee metsästyskiväärin kanssa hirvijahtiin. Useimmille riittää, että on olemassa paikka, jossa kuluttaa kaavamaisesti päivänsä suorittaen jonkun määräämiä työtehtäviä. Kaavamaisia tehtäviä olisi minullakin teetettäväksi yllin kyllin, mutta miksi hoidan nekin mieluummin itse, sitä yritän seuraavassa valottaa.

Koska mikään ei pakota minua kasvattamaan yritystoimintaani sen kokoiseksi, että sillä tulisi elättää muita, pyrin mieluiten säätelemään vastaanottamieni toimeksiantojen määrää niin, että suoriudun niistä itse. On maailman helpointa toimia itsensä kanssa omilla ehdoillaan. Jos pienyrityksessä työskentelisikin yhden hengen sijasta kaksi, niin kuka ja mikä tuo toinen olisi miehiään? Olisiko hän vastuuntuntoinen, ammattinsa hallitseva ja projektityön aikatauluihin mukautuva puurtaja? Vai olisiko hän enemmänkin elämästä nauttiva ekstrovertti, jolla olisi tietokoneellaan auki yhtä aikaa paitsi CAD-ohjelma niin myös Facebook, Iltasanomat ja Trivago? Välttelen viimeiseen saakka sitä riskiä, että tulen luoneeksi päivähoitopaikan jollekin liihottelijalle, joka tuijottaa kellon lyömistä neljä iltapäivällä ja jonka tuntilistaan ei kerry laskutettavaa työtä. Jotta minun alallani hommat tulevat valmiiksi, se vaatii toisinaan vuorokauden kaikki tunnit. Mukautuuko palkansaaja tähän edes korvauksesta?

Jos minulla toisinaan työn laajuus vaatisi sellaisia resursseja, että omani eivät kerta kaikkiaan riitä, niin silloin pyrkisin hetkellisesti solmimaan työyhteenliittymän toisen arkkitehtipienyrityksen kanssa. Tuo yritys ojentaisi minulle lopuksi laskun tekemästään työosuudesta ilman, että minun tarvitsee alkaa huolehtia kenenkään eläke- ja lomarahoista tai työterveyshuollosta. Sitä paitsi tuo yrityksen perustanut omaisi yrittäjän työmoraalin ja tekisi hommansa ammattitaidolla, koska muussa tapauksessa hänellä ei firmaa olisikaan. En siis ensisijaisesti rekrytoi vaan hankin ammattiapua toiselta yritykseltä business to business -periaatteella.

Jos harkitsisin palkkaavani työvoimaa, minun tulisi ratkaista, missä fyysinen työ suoritetaan. Minä itse mahdun käytännössä koneineni talomme olohuoneen nurkkaan, mutta en voisi kuvitellakaan, että joku ulkopuolinen tekisi toimistotyötä minun kattoni alla. Minun kaiketi pitäisi järjestää alaiselleni etätyötä, koska en olisi halukas vuokraamaan mistään toimistotilaa tai laajentamaan vanhaan taloomme työsiipeä. Jotta sitten etätyön teettämisessä olisi mieltä, minun tulisi voida luottaa siihen, että alaiseni varmasti hoitaisi työnsä eikä kirjoittelisi tuntikorttiinsa omiaan. Nyt kun minun ei tarvitse huolehtia kenestäkään, niin tulen valvoneeksi työn suorittamista helpoimman kautta. Ja jos kotini on samalla toimistoni, niin minulla on olematon aikaa säästävä työmatka ja vetäydyn päiväunille omalle sohvalle silloin kun haluan kenestäkään välittämättä. Minun olisi suunnattoman hankala tinkiä näistä mukavuuksista, mutta rekrytoimisen vuoksi mahdollisesti pitäisi.

Uusimpien uutisten mukaan suomalaiset velkaantuvat yhä enemmän ja ovat oppineet kuluttamaan rahaa. En tässä vaiheessa halua arvailla, millaisen palkkavaatimuksen mahdollinen rekrytointini minulle esittäisi, mutta normaali palkansaaja on tottunut rahoittamaan ansioillaan melko mukavaa elämää. Se todennäköisesti sisältää lomamatkoja, kodin ehostamista ja vaikkapa lasten sarjapeliharrastamisen vaatimat seuramaksut ja kuljetukset. Minulla pitäisi olla hankittuna tasaista hyvin maksettua työtä niin paljon ja säännöllisesti, että alaiseni saisi palkkansa. Toisaalta en itse ehdi matkustella ja vietän melko vaatimatonta elämää. Mikä motivoisi minut rahoittamaan jonkun toisen ylikuluttamista?

Keksin monta hyvää estettä sille, miksen ole vielä ryhtynyt palkkaamaan henkilökuntaa. Olen itsekin palkansaajana joskus sortunut hyväksikäyttämään valmiiksi maksettua kuukausipalkkaa, mikäli senkertaiset työtehtävät eivät ole motivoineet tarpeeksi. Miksi vuorostaan minun alaiseni motivoituisi hyvään suoritukseen, jos palkka juoksisi säännöllisesti? On silmiä avaava kokemus siirtyä pöydän toiselle puolelle palkansaajasta yrittäjäksi. Lakkoilevilla SAK:n jäsenillä on asiat keskimäärin paremmin kuin he luulevatkaan.