Suomen ensimmäinen passiivitaloalue floppasi, mutta miksi?

 

Kotikuntani tarvitsisi kipeästi uusia veronmaksajia, ja erilaisilla pientalokaavahankkeilla on haluttu varmistaa tonttitarjonta viimeistään sitä hetkeä silmällä pitäen, kun taloudelliset ajat kohenevat ja Suur-Tampereen reuna-alueet rakennetaan täyteen. Koska Pälkäne sijaitsee reunan ulkopuolella ja kärsii työ- ja jatkokoulutuspaikkojen puutteesta, se ajatteli vedota asumisen ylellisyystekijöihin muuttohoukuttimena, kun se laaditutti pientalokaavan Mallasveden ääreen kuntakeskuksen kupeeseen kymmenisen vuotta sitten. Ainutlaatuisesta sijainnista huolimatta yhdeksän paritalon ja viiden rivitalon alue ei käynyt kaupaksi toivotulla tavalla.

Kostianvirran rantamaisemiin piti itse asiassa rakentuman Suomen ensimmäinen passiivitaloalue, ja näin kertoi rakentajafirman toimitusjohtaja tammikuussa 2010: ”Päädyimme passiivienergiarakentamiseen, koska halusimme tarjota asunnon ostajille Pälkäneen hienoimman paikan lisäksi lisäarvoa, josta on hyötyä myös tulevaisuudessa. Asukkaat säästävät sitä enemmän, mitä korkeammiksi energian hinta ja ympäristöverot nousevat.” En pysty jäljittämään sitä, kenen ajatus passiivitaloteema alun perin oli, mutta kehityksen kärjessä olemisen meininkiä saattoi havaita siinä ajattelussa, jonka ennustettiin leviävän Suomen rakentamiseen uusien energiansäästövaatimusten myötä.

Pälkäneen tapauksessa lisäarvopuheet eivät koskaan realisoituneet. Entinen karavaanarialue päätyi amatööritoteuttajille ja orastanut ostointo kuivui kokoon, kun rakennuspaikalla tutustujaa tervehtivät purkujätteet, sorakasat, taivasalla maanneet eristepaalit - ja mitäänsanomattoman näköiset rivitaloteelmät, joissa ilmeni pian rakennusvirheitä. Alue annettiin kahden talokohteen rakentamisen jälkeen uusiin käsiin ja passiivitaloteemasta luovuttiin. Mutta myös matalaenergiatalojen myynti tökkii ja alueen omistajaa uhataan rakennusvelvoitteen sopimussakolla toteutuksen viivästymisestä. Missä oikein mokattiin?

Ensimmäinen virhe oli yrittää myydä näennäisluksusta nuhjuisessa kääreessä eli hintapyyntö ja laatu eivät kohdanneet. Aliarvioitiin alusta pitäen ostavaa asiakasta, joka ei nähnyt syytä maksaa bulkkituotteesta, jota markkinoitiin ihan erilaisin ominaisuuksin. Ei välitetty palkata hankkeelle edes tarpeeksi osaavia suunnittelijoita eikä tavoiteltu tavanomaisesta poikkeavaa arkkitehtuuria. Alueen maine pilattiin, ja se leima pysyy muistissa kauan.

Toisekseen syöksyttiin heppoisin eväin kohti tuntematonta. Kun passiivitalon energiatavoitteet on asetettu Keski-Euroopan ilmastoa varten, miten yhtälön ajateltiin toimivan Pohjolan perukoilla, jossa ilmainen auringonsäteily ei pitkälle riitä huolehtimaan lämmityksestä? Miksi ollenkaan lähdettiin kokoamaan rakennusten ulkovaippoja sekalaisesta kirjosta eri rakennusmateriaaleja, joiden liittäminen toisiinsa ei salli minkäänlaisia asennusvirheitä? Ei voida silloin puhua energiansäästöratkaisusta, mikäli ilmastointikone pitää säätää huutamaan punaisella, jotta paksut villaeristeseinät pysyisivät kuivina - keskieurooppalaiset passiivitalot rakennetaan sentään homogeenisesta kivestä. Passiivitalo vaatii erilaista energiaa kuluttavaa talotekniikkaa, mikäli konseptin halutaan toimivan kylmässä ilmanalassa, mikä taas tietää pelkästään rahanmenoa eli asettaa koko myyntituotteen kyseenalaiseksi.

Jos missä suomalainen osoittaa konservatiivisuutensa, niin asumisessa. Kuinka moni todellisuudessa innostui ryhtymään koekaniiniksi odottamaan ylihintaisten passiivitaloseinien tuottamaa energiansäästöä? Onhan asuminen paljon muutakin kuin energialukujen tarkkailuja, eikä sellaisesta yhdenkään talomyyjän kuvittelisi pystyvän hiomaan markkinointinsa terävää kärkeä. On myös merkitystä, löytyykö muuttajalle palveluja ja mihin suuntaan muuttovirta suuntautuu. Miksi passiivitalokokeilu piti viedä taantuma-aikana paikkaan, jossa neliöhintoihin jyvitettiin vielä järvenrantalisää?

Tässä ei kumminkaan ole kaikki. Pientalokaavan harvat omarantaiset AO-tontit on rakennettu, mutta pari- ja rivitalot eivät vaikuta kiinnostavan. Jos maksaa itsensä kipeäksi ranta-asumisesta maalaispitäjässä, introvertti suomalainen haluaisi saada samaan pakettiin omaa reviiriä, venepaikan tai uimalaiturin, mutta Mallasveden ja pientalojen väliin jääkin kevyen liikenteen väylä ja kaava kieltää koskemasta rantaruovikkoon. Lisäksi ostamista pohtiva havaitsee, että kaikille pientaloille ei avaudu paras järvinäkymä, mikä pitäisi huomioida riittävästi hinnassa. Kun Pälkäne tunnetaan kesämökkipitäjänä, moni asunnon ostoa harkitseva äkkää pian, että rivitalo-osakkeen hinnalla saisi paikkakunnalta vapaa-ajan kiinteistön kaikkine suomalaisen vaatimine mukavuuksineen. Vaihtoehto varmasti houkuttaa, sillä poikkeuslupia kesähuviloiden vakituiseksi asunnoksi muuttamiseen myönnetään aiempaa helpommin.

Urbaanimmassa Suomessa järvenrantarivitalot saattaisivat mennä kaupaksi, mutta Pälkäneellä vanhalta keskuskylänraitilta ei löydy nykyään edes ruokakauppaa. Lienee toiveajattelua kuvitella, että pelkkien järvimaisemien perusteella Kostianvirran entinen passiivitaloalue kokisi muuttoryntäyksen muuten kuin alennettuun neliöhintaan. Rivitaloasuminen on tällä hetkellä sangen epätrendikästä, mutta kaavoittajakin vain toteuttaa sitä mitä kulloinkin tilataan. Passiivitaloista taas tiedetään, että niissä piilee kosteusteknisiä riskejä ja että seinien lisäsenteistä saatetaan tulevaisuudessa hyvinkin joutua maksamaan ympäristöveroa.

Naapurimme Valkeakoski osasi haistaa tulevaisuuden tuulet oikein: elokuussa avautuva pienten omakotitalojen näyttelyalue on saanut rakentajat liikkeelle. Pälkäneen kylätaajamaa taas olisi pitänyt elossa virkeä karavaanarialue. Auttaako tässä muu kuin jäädä odottamaan Suur-Tampereen laajenemista?

 

Alikyläntie 14, 36600 PÄLKÄNE, puh. 040 - 540 8762
sallapaakkunainen@ark-akkuna.fi

© Arkkitehtitoimisto Akkuna 2018. All rights reserved. Site by Pelismo Oy / p+web®