Hometta talossa

Taas on katoamassa maastamme arvokas pala rakentamisen historiaa eikä rakennussuojeluväki muuta voi kuin voivotella asiaa lehtien palstoilla. Tampereen ydinkeskustassa sijaitsevalle Bertel Strömmerin suunnittelemalle vuonna 1925 valmistuneelle kauniille vaaleansiniselle asuinkerrostalolle myönnettiin viime vuonna purkulupa, kun talosta löydettiin laajoja sädesienivaurioita ja korkeita mikrobipitoisuuksia. Purkulupaa hakenut taloyhtiö perusteli asiansa rakennuksen huonokuntoisuudella ja korjauskustannusten kohtuuttomuudella, ja koska taloa ei ollut kaavallisesti tai muuten virallisesti suojeltu, ei purkamista vastustaneen Pirkanmaan maakuntamuseon lausuntoa tarvinnut noteerata.

Minä suren erityisen paljon purkutuomiota, sillä talo sijaitsee sillä reitillä, jota käytin monet vuodet pyöräillessäni TTKK:n arkkitehtuurin osastolle. Korjaaminen on aina kallista, mutta mistä home on hiipinyt ”yhtäkkiä” yli 90 vuotta korttelin nurkassa tanakasti seisoneeseen kivirakennukseen? Miten täystiilitalo muka voi homehtua ja millä perusteella joku luonnehtii kokonaisuutta huonokuntoiseksi?

Home tarvitsee kasvualustakseen vettä ja orgaanista ravintoa. Vanhoissa ennen toista maailmansotaa rakennetuissa kivitaloissa on kylvetty kylpyammeissa, mutta myöhemmin yleistyivät suihkut ja peseytymisveden valuttaminen suoraan lattiapinnalle. Vaikka lattia olisi suihkuremontin yhteydessä laatoitettu, ilman vedeneristyskerroksia vedellä on ollut esteetön pääsy lattian alkuperäisiin täytekerroksiin ja puukoolauksiin. Jatkuvasti ylläpidetty kastuminen on levinnyt vähitellen märkätilojen ympäristöönkin, jossa lattioita on voitu pinnoittaa kosteuden haihtumista estävin muovimatoin. Tamperelaistalon kohtalon uutisoimisessa ei ole yksilöity homeen esiintymisalueita, mutta uskaltaisin väittää, että moderni ihminen asumistottumuksineen on aiheuttanut vauriot. Vanha kivitalo ei ole kauttaaltaan huonokuntoinen, mistä todisteena on sen ikä.

Miksi vaurioiden korjaaminen sitten tulee niin tolkuttoman kalliiksi ja miksi kokonainen rakennus pitää purkaa, mikäli kantavat rakenteet, vesikatto, ikkunat, ovet, portaikot ja julkisivukoristelut ovat ehjät? Homeista uutisointi on saanut meidät yliherkiksi, ja Suomessa pelkkä vaurion korjaaminen ei vain näytä riittävän ja kelpaavan. Ei siis enää edes uskota siihen, että korjaamalla mikään voisi tulla kuntoon, kun ainoa tarjolla oleva korjaustapa kaikessa on uusiminen. Jos kuntoraportin tilaaja on maallikko ja raportin laatija taas vähääkään puolueellinen, purkamisen ja korvaavan uudisrakentamisen etuja voidaan luetella vakuuttavan pitkä litania. On täysin rakennuksien omistajien käsissä, mitä tahoja kuunnellaan ja tehdäänkö vertailevia tutkimuksia. Bertel Strömmerin talossa kaikki asukkaat eivät edes ole oirehtineet, mutta jos arvovaltainen rakennustarkastus menee antamaan purkuluvan, tällöin juna on jo mennyt.

Miten sitten voisi olla melko varma siitä, ettei tule ostaneeksi hometaloa tai homeista asuntoa? Mikäli rakenteet ovat massiivisia ja hengittäviä, ollaan jo oikealla tiellä. Mikäli pesutiloissa suihkua ympäröi kaappi lattia-altaineen ja vedeneristystöistä on huolehdittu, on jo melkoisesti rajattu veden etsiytymistä rakenteisiin. Mikäli pihamaalla tontin pintavedet on ohjattu poispäin rakennuksesta, valesokkelirakennetta ei esiinny, salaojitusrakenteet toimivat, vesikatolla ei näy reikiä ja piipunjuuret ovat tiiviit, ulkopuolinen kosteus pysyy poissa rakennuksesta. Myös rakennusaikakauden vallitsevilla rakennustavoilla on merkitystä: kosteusvaurioita esiintyy tutkimusten mukaan eniten 1960- ja 1970-luvun kiinteistökannassa.

Entä miten voidaan varmistaa, ettei siitä tamperelaiskerrostalon korvaavasta uudisrakennuksesta tule aikanaan uusi homepommi? Tässä ollaan paljon vaikeamman tehtävän edessä kuin vuonna 1925. Uusi rakennus tehdään 2010-luvun rakentamismääräysten vallitessa, ja niissä päähuomio keskittyy energiansäästämiseen, jonka metodit ovat osin ristiriitaisia terveyspyrkimyksiin nähden.

Minä joka tapauksessa vaatisin tehtäväksi rakennuksen rungon massiivitiilestä, mikä olisi samalla kunnianosoitus menneiden aikojen edelleen toimiville rakenneratkaisuille.

Alikyläntie 14, 36600 PÄLKÄNE, puh. 040 - 540 8762
sallapaakkunainen@ark-akkuna.fi

© Arkkitehtitoimisto Akkuna 2019. All rights reserved. Site by Pelismo Oy / p+web®