Asiakas hikeentyi ja suunnittelija ärsyyntyi – eräs tarina arkkitehtibisneksestä

Yritystoimintani on pitkään potenut resurssipulaa. Työlle kysyntää on enemmän kuin rahkeita, ja niinpä blogikirjoittelu on jäänyt pahasti tauolle. Tänään sataa rankasti eikä puutarhahommista tule mitään, joten nyt on mitä sopivin hetki purkaa mieltä paperille.

Tapahtuipa koronatalvena 2021 niin, että pariskunta otti yhteyttä vapaa-ajanviettopitäjänsä arkkitehtiin. Rakentamattomalla etelään laskevalla rinnetontilla järvinäkymineen olisi mukavasti rakennusoikeutta kakkosasunnolle, mutta mikään valmismökkikuvastojen pohjaratkaisuista ei oikein istunut paikkaan. Tarvittaisiin siis pohjan räätälöntiä ja kepeitä seinäluonnoksia, joilla sitten voisi pyytää talotehtaillta hintatarjousta varsinaiselle rakennukselle. Kevät puski jo päälle maaliskuun alussa ja prosessilla oli hoppu, kun mielessä kangasteli päästä pian rakentamaan.

Arkkitehti ymmärsi asiakkaan kiireen ja kääri hihansa. Tonttia mitattiin ja korkokartoitettiin. Luomistyö venyi pikkutunneille. Pidettiin muutama etäkokous, joiden aikana luonnokselle annettiin lopullinen hyväksyntä - kaikki oli mallillaan pohjaratkaisun ja julkisivujen osalta ja L-pohja avautui mukavasti maisemaan. Seuraava etappi olisi sitten tarjouskierroksen käynnistäminen. Oma ajatus oli, että talotehdas saisi kaikin mokomin istuttaa tekelettä omien asetustensa mukaiseksi ja harrastaa muokkausta.

Seurasi tovi hiljaisuutta, jonka perästä alkoi saapua sähköposteja. Kattoratkaisusta tulisi kovin monimutkainen ja hankala ilmanvaihdon kanavakuljetuksille. Miksei mihinkään ollut esitetty talotekniikan laitteita? Eikö asiakkaalla ollut täysi oikeus luottaa siihen, että arkkitehdiksi itseään kutsuva osaa suunnitella tavallisen rakennuksen? Tarjouskierros tuotti pelkkiä hylkäyksiä, kun luonnoksella ei tehnyt käytännössä mitään!

Seuraavaksi arkkitehti alkoi selitellä, ensin itselleen ja sitten asiakkaalle. Mitään muuta ei ollut tilattu alun pitäenkään kuin rakennuspaikalle ja maisemaan napsahtava pohjaratkaisu. Itse asiassa julkisivut ja vesikatto luotiin bonuksena, jotta talotehdas, jolta saattoi toivoa räätälitoimitusta, saisi käsiinsä kolmiulotteisuutta ja konkretiaa. Ei kai kukaan voinut luulla, että arkkitehti repeää oman toimensa lisäksi yhtä aikaa rakenne- ja talotekniikkasuunnittelijaksi, eihän? Ei kai kukaan luullut, että viivaluonnoksista kukaan ryhtyy laskemaan paikkansa pitävää hintaa? Luonnoksesta tuli siinä hetkessä arvoton, kun se oli yhtä aikaa luonnosmainen, monimutkainen, ei istunut suoraan tehdasasetuksiin ja vaikutti kalliilta.

En suostunut uskomaan, että olen kaikki menneet vuodet ammattitaidottomana huijannut ihmisiä, vaan soitin yhdelle tarjouksen hylänneelle talotehtaalle tiedustellakseni, mistä kenkä oikeasti puristi. Kuulin, että koronaviruksen synnyttämän mökinhankitabuumin myötä myyntikatetta tuli riittämiin pelkkien vakiomallien toimituksista. Tarjouslaskenta kuluttaa tehtaan resursseja eikä se aina johda tilaukseen, joten miksi hyvän sään vallitessa sekaantua räätälintöihin? Kun sitten talotehdas on mennyt ehdottamaan arkkitehtiluomukseen muutoksia, arkkitehti on tullut silmille, joten parempi jättää hankalat tapaukset sikseen.

Uudet selitykset eivät auttaneet. Pahinta ehkä oli, kun vihjasin, että suorahankintana saa mieleisensä rakennuksen, joka saattaa kuitenkin maksaa. Pienikin viittaus siihen suuntaan, että asiakas ei kenties ymmärrä prosessin eri mahdollisuuksia tai häneltä puuttuisi maksukykyä, otetaan usein loukkauksena. Aloin haistaa, että bisnes oli tässä ja halusin palauttaa luonnospalkkioni korvaukseksi aiheuttamastani mielen pahoittamisesta ja ammatillisesta epäonnistumisesta, mutta tässä kohdassa asiakas haihtui pois kanavilta.

Tässäkin tapauksessa kiire pilasi kaiken. Olisi pitänyt istua alas ja selvittää ennalta, jatkojalostaako yksikään talotehdas asiakkaan L1-luonnoksista rakennettavia rakennuksia. Jos ei, niin olisi tietysti pitänyt rekrytoida luomistiimiin muitakin osaajia kuin arkkitehti. Olisi pitänyt käydä luonnosta läpi kaikista näkökulmista – ei kukaan tullut maininneeksi ilmanvaihdon koneellisuudestakaan. Eikä olisi pitänyt päästää maallikoita yksin kommunikoimaan tehtaiden tuotantosuunnittelijoiden kanssa. Mitä he osasivat vastata, jos kukaan kyseenalaisti mitään? Kun vastuusuunnittelija lempattiin sivuun, moni yksinkertainen asia jäi vaille sovittelevaa ratkaisua.

Sen jälkeen kun kirjoitin neljä vuotta sitten juhannusmietteitäni blogiin, olen entistä tarkempi siitä, kenen kanssa kannattaa ryhtyä bisneksiin. Jos maallikko suostuu maallikoksi ja luovuttaa asiansa ammattilaisille, ei minulla ole mitään heidän hankkeitaan vastaan. Omatoimisesti Lupapistettä täyttelevät amatöörit taas teettävät minulla lisätöitä ja terminologiaa ymmärtämättömät aiheuttavat paljon sekaannuksia ja viivytyksiä. Arkkitehdeilla ei ole jokaisen osa-alueen asiantuntijuutta, mutta heillä on kykyä kiinnostaviin tilaratkaisuihin ja muotoiluihin. Jos sellaisia ei nimenomaan haluta, olisi reilua kertoa ajoissa tämä ja muutkin hankinnan reunaehdot, joista tärkein on asiakkaan budjetti.