Edellisestä kirjoituksesta on ehättänyt vierähtää pitkä aika. Ei siksi että kirjoittamisen ja pohtimisen aiheet olisivat tulleet kalutuiksi loppuun vaan siksi, että yrittäjä ei vain ole ehtinyt eikä jaksanut naputella tekstiä runsastuneen kiireen keskellä. Suunnittelutyötä ja siinä rinnalla kaikenlaista pikkukunnan yhteisöelämään osallistumista on kertynyt niin paljon, että kaikki ylimääräinen on pitänyt karsia.

Eräs asiakkaani, yrittäjä itsekin, sanoi että kestää kolme vuotta kunnes yritys oppii määrittelemään sille hyvän työideologian, -rytmin ja -tavan. Hän puhui asiaa. Nyt tekee mieleni käydä läpi tähän asti oppimaani ja kokemaani, kun arkkitehtitoimisto Akkunan perustamisesta tulee loppusyksyllä kuluneeksi edellä mainittu aika.

On hämmästyttävää, kuinka erilaisista rooleista maalle muuttanut arkkitehti itsensä voi löytää. Kun kollegat pääsääntöisesti hakeutuvat kaupunkien monijäsenisiin työyhteisöihin tekemään suunnittelijan perustyötä, maaseutuarkkitehti pääsee huseeraamaan alansa lähestulkoon ainoana edustajana erilaisissa tehtävissä. Minusta on tullut esimerkiksi eräänlainen kevytgrynderi, kun paikalliset yrittäjät pyysivät minut mukaan hankkeeseen, jossa oli hahmoteltu tyhjälle pellolle pienten asuintalojen alue maaseudun elinvoiman ylläpitotarkoituksessa. Sitten olen osallistunut rakennuttamiseen ja paikallisten veronmaksajien etujen valvomiseen osana toimikuntaa, joka vahtii Pälkäneen kunnan käynnissä olevan suurprojektin, liikuntakeskus Kostia-areenan suunnittelua ja rakennustyömaata. On tietenkin ollut valtavan opettavaista arkkitehdille päästä tutustumaan niihin eri näkökulmiin, joita rakennusprojekteissa eri osapuolet painottavat. Olisinko esimerkiksi Tampereelle yritykseni perustaneena tullut kutsutuksi monenkirjaviin rakentamisen hankkeisiin? Rohkenen epäillä.

Edelleen jaksaa hämmästyttää se, millainen ero vallitsee rakennuttajien välillä suhtautumisessa suunnittelun merkitykseen. Jos rajaan tarkastelun rakennuttajiin, jotka eivät rakennuta työkseen, niin heitä on kärjistettynä kahta lajia: suunnitteluun aikaa paljon tai hyvin vähän käyttävät. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat ovat pääsääntöisesti paljon matkustelevia, paljon nähneitä, arkkitehtuurista kiinnostuneita, ajattelultaan moniulotteisia ja kirjallisesti itseään mielellään ilmaisevia. Toiseen ryhmään kuuluvat ne, joilla pysyy vasara kädessä ja joille varsinainen rakennustyömaa on hankkeen päätähtäin, johon pääsemiseksi arkkitehtia tarvitaan lupaprosessin hoitamiseen, ei muuhun. Tämä ryhmä ei milloinkaan ota itse puheeksi työsopimuksen laatimista eli ei ole kiinnostunut arkkitehdin tehtäväluettelosta vaan arvostaa enemmän kirvesmiestä tai omaa kykyään ratkoa asiat sitä mukaa, kun ne prosessissa vastaan tulevat. Olen kaukaa oppinut haistamaan, kummasta ryhmästä milloinkin on kysymys, ja on päivänselvää, että yhteistyö sujuu parhaiten ryhmä ykkösen kanssa.

Kaiken aikaa on myös vahvistumassa käsitys, että arkkitehtuurin ja rakennetun ympäristön kauneuden arvostus on ohentumassa. Kuntien korjauslistoilla olevien rakennusten insinööritoimistolta tilattuihin kuntoarvioihin ja korjaustoimenpide-ehdotuksiin kirjataan ikkunoiden vaihtamiset puisista alumiinisiin, olipa kyseessä kuinka vanha rakennus tahansa. Kaiken vanhan saa riisua, jollei se ole tismalleen nykynormien mukaista. Jälleenrakennuskautta edustavan kivikoulun saa opettajien mielestä purkaa, koska massiivisista tiiliseinistä ei saa muuntojoustavia ja kellarikerrokseen sisustetussa opetusluokassa tuntuu maan haju. Kaikkea uutta tervehditään etukäteen iloiten siitä huolimatta, että rakennustaiteellinen lopputulos on hankintavaiheessa täysi arvoitus.

On tullut todettua, että hyvä arkkitehtuuri ei ole suunnitteluvälineestä kiinni. On aina yhtä mykistävän ihanaa päästä penkomaan vanhan rakennuksen alkuperäisiä käsin piirrettyjä piirustuksia, joista huomaa, että yksityiskohtia on ehditty miettiä ja joilla on synnytetty upeampia luomuksia kuin nykyaikaisilla kuvamallinnuksilla. Esimerkiksi jokaisella valmishalleja markkinoivalla firmalla on palkkalistoillaan 3D-mallintajat, mutta kun ydinbisnes on hallikauppa eikä rakennuspiirustusten laatiminen, niin tuntuu välillä niin kuin kaikki piirtämisen ja taiteen säännöt olisi unohdettu. Minullekin myytäisiin mielellään huippuunsa viritettyjä tietokoneohjelmia, mutta niillä ei välttämättä kyetä luomaan muuta kuin mitäänsanomatonta arkkitehtuuria.

On myös ollut ilahduttavaa löytää omat vahvuutensa ja oppia antamaan kollegoille tunnustusta. Asiantuntijuutta on niin paljon ja monenlaista, että kaikkea ei kannata opetella hallitsemaan. Jos osaa yhtä ja toista muttei varsinaisesti mitään läpikotaisin, niin tällaisella osaamisella ei oikein voi profiloitua eli hukkuu kuin neula heinäsuopaan. On myös hienoa huomata tuntevansa intohimoa vaikkapa vanhoja rakennuksia kohtaan tai nauttivansa enemmän julkisivujen kuin laatoituskaavioiden suunnittelusta. On hienoa huomata, että kollega vain on jossakin asiassa itseä osaavampi ja että se ei haittaa!

Alikyläntie 14, 36600 PÄLKÄNE, puh. 040 - 540 8762
sallapaakkunainen@ark-akkuna.fi

© Arkkitehtitoimisto Akkuna 2019. All rights reserved. Site by Pelismo Oy / p+web®