Eikö arkkitehtipalveluille muka löydy markkinarakoa nykyaikana?

Aloin vakavissani miettiä oman arkkitehtitoimiston perustamista vuoden 2015 syksyllä, kun pitkäaikainen työnantajani ilmoitti jättäytyvänsä ansaitsemalleen eläkkeelle. Edessä häämötti yrittäjyys, sillä monta vuotta aikatauluista irrallista etätyötä tehneenä en osannutkaan enää kuvitella itseäni osaksi suurempaa suunnittelutoimistoa, jonne tullaan aamusta töihin ja jossa pomo kuitenkin määrää ja omii itselleen kaikki luovat työt. Toki myös pelotti se mahdollisuus, että kukaan ei palkkaakaan minua, sillä alan opinahjot ovat kaikki menneet vuodet kasvattaneet itselleni kilpailijoita 3D-taitoineen.

Yrittäjätaipaleeni alussa päädyin paikallisen elinkeinoasiamiehen ja starttirahaneuvojan pakeille. Mistä liikeidea arkkitehtitoimisto Akkunalle? Ensimetreistä lähtien oli selvää, etten ala leipätyönäni suunnitella uusia pientaloja vaan keskityn vanhan korjaamiseen, ja tätä päätöstä ei ole tarvinnut katua. Mistä moinen päätös uudisrakentamisen luvatussa maassa, koti-Suomessa?

Jokaisen aloittavan yrittäjän tulee tutkia liikeideansa markkinakelpoisuutta. Minä arkkitehtina tiedän, että vanhassa rakennuskannassa riittää niitä tapauksia, jotka ovat omistajilleen rakkaita tai jotka laki on suojellut mutta joiden korjaamiseen ei löydykään patenttiratkaisua. Toisaalta rakennusala suunnittelua myöten on viimeiset vuosikymmenet keskittynyt uudisrakentamiseen, joten mitä erilaista annettavaa minulla voisikaan olla tämän aihepiirin markkinoiden kyllästymispisteessä? Valtaosa uudispientaloista päätyy talotehtaiden suunnittelijoiden tietokoneruuduille, ja nuo tehtaat totisesti ovat osanneet tuotteistaa myytävänsä. Miksi lähtisin painimaan tähän sarjaan räätälöidyllä palvelulla, josta ei ole esittää kuvaa tai hintaa?

Vanhan korjaamisen parista väitän löytyvän sitä markkinarakoa. Aina ei ole mielekästä purkaa vanhaa, ja kun vanhaa rakennuskantaa on vähän, yhtä harvassa esiintyvät asiantuntijat. Korjaus- ja muutosratkaisut on mietittävä työkohteen lähtökohdista käsin, jotta lopputulos olisi onnistunut. Ei perinnerakentamisesta vieraantunut suunnittelija edes hahmottaisi eri aikakausien tyylipiirteitä tai uskaltaisi jättää ulkoverhouksen alta pois kaksinkertaista tuuletuskoolausta.

Myös ekologinen rakentaminen ja korjaaminen nostaa päätään yhtä aikaa, kun elintarvikekauppojen hyllyiltä alkaa löytyä lähellä tuotettua ruokaa. Luonnonmukaisin materiaalein, esim. savesta, oljista, pellavasta ja hirrestä rakennettuja rakennuksia on alettu arvostaa sen jälkeen, kun hengittämättömät seinärakenteet, homehtuneet muovimatot ja puhdistamattomien ilmanvaihtolaitteiden keräämät mikrobit ovat sairastuttaneet päiväkotilapsia ja koululaisia. Jos arkkitehti haluaa olla mukana kehittämässä ja suosimassa kompostoivia wc-ratkaisuja, hänellä riittää tulevaisuudessa asiakaskuntaa, sillä haja-asutusalueilla jätevesihuollon ulottumattomissa lomaillaan jo ympärivuotisesti.

Vaikka sitten talotehtaat ovat onnistuneet paketoimaan tuotteensa helposti ostettavaksi, ne harvoin onnistuvat palvelemaan asiakasta rakennusprojektin alusta loppuun. Tehtaan edustaja yhä harvemmin vaivautuu rakennuspaikalle, vaan jonkun muun on mietittävä sovitus maastoon ja tutkittava perustamisvaihtoehdot. Entä kuka neuvoo noviisirakennuttajaa luvanhaussa tai hankkii hänelle suunnittelijatiimin? Arkkitehdilla olisi nähdäkseni hyväkin sauma tarjota kokonaispalvelu tilanteessa, joka on maallikolle vaativa. Ja ilman muuta siitä talosta tulisi räätälöitynä hieno ja paikan hengen mukainen. Millä tämän ilosanoman saisi markkinoitua rakentajille?

Koska arkkitehdit hallitsevat mitoittamisen ja ymmärtävät estetiikastakin paljonkin, he tietenkin pääsevät näyttämään osaamistaan vaativissa projekteissa. Esimerkiksi Helsingin Jätkäsaareen nousee paraikaa kiinnostavaa uutta kaupunkiympäristöä, jollaisen luomiseen on vaadittu juuri arkkitehtikunnan panosta. 2010-luvulla olisi mahdoton ajatuksena, että kokonaista kaupunginosaa rakennettaisiin rakennusliikkeen määrittelemin tyypistöltään suppein vakioelementein tai että maisemasuunnittelu olisi tykkänään unohdettu.

Kotikuntani Pälkäne haluaa houkutella uusia muuttajia Rohola-nimiselle 200 pientalotonttia käsittävälle kaavoitetulle pellolle lähellä kyläkeskustaa. Jos aluesuunnittelulle olisi ollut varaa antaa tilaa, niin se olisi helpottanut alueen markkinointia - tällekin veden ääreen ja samalla näkyvästi valtatien viereen sijoittuvalle kokonaisuudelle olisi voitu luoda persoonallinen ilme ja houkutteleva kylärakenne yhteistiloineen ja puistoineen. Arkkitehdin osaamiselle olisi jättimäisen paljon hyviä kohteita, mutta arkkitehtuuria harrastamattomille pikkukunnan päättäjille ei juolahda mieleen työllistää heitä edes näkyvimmissä hankkeissaan.

Arkkitehdit eivät ihan vielä ole kuolemassa sukupuuttoon, vaikka maaseutuvinkkelistä saattaisi joskus niin ajatella. Rakennussuunnittelualan moniosaajan kannattaa silti mielestäni keskittyä oleelliseen eikä kumarrella ihan joka suuntaan. Ja erikoisosaamiselle kuten vaikka vanhoihin rakennuksiin liittyvälle sellaiselle on onneksi kysyntää.