Ainoastaan amatööri jättää sopimatta kirjallisesti

Ei ihan vuotta ehtinyt vierähtää edellisestä blogikirjoituksesta, mutta vähältä piti, etten hylännyt kirjoitusharrastusta kokonaan. Nimittäin kiivasta on työnteko ollut pidemmän aikaa, ja siinä putoaa rattailta kaikki ylimääräinen kuorma, kun rinnakkaiset deadlinet vilkuttavat punaista eikä vuorokaudella ole päätä eikä häntää. Mutta kun kesällä muut pitävät lomaa, sitä ehtiikin rauhassa naputella tekstiä.

Kotipitäjäni Pälkäne viettää lukutaidon juhlavuotta. On tullut kuluneeksi 300 vuotta siitä, kun paikkakunnalla asunut kirjanpainaja Daniel Medelplan veisti puuhun aapisen. Tuo aapinen tuli Pälkäneellä niin ahkeraan käyttöön, että isonvihan jälkeisissä piispantarkastuksissa seudun asukkaat saivat erityistä kiitosta hyvästä sisälukutaidosta.

Tämän päivän maallikkovetoiseen rakentamiseen tutustuttuani olen pannut merkille, että aina ei malteta kirjoittaa eikä lukea.

Muistan elävästi ensimmäiset Akkuna-toimeksiantoni. Yhden kohdalla tavattiin asiakkaan kanssa kahvikupin ääressä ja hahmoteltiin edessä olevaa suunnittelutehtävää. Kumpikin osapuoli oli innostunut luovasta projektista, jossa toinen suunnittelisi ja toinen saisi vastalahjaksi jotakin kaunista ja tilallisesti toimivaa. Asiakas esitteli tohkeissaan historiallisia mustavalkokuvia rakennuksesta, joka palautettaisiin vanhaan loistoonsa. Arkkitehti lähti seuraavaksi mittanauhan kanssa heinikkoon pihapolkuja merkitsemään. Ei siinä aikatauluista ja palkkioista keskusteltu, ei oikeastaan edes tehtävän laajuudesta. Sitten kun tuli laskun esittämisen aika, niin asiakas kieltäytyi maksamasta. Mitä tapahtui?

Kun ei tehty kirjallista sopimusta rakennussuunnittelutehtävästä eikä samalla käyty läpi hankkeen yksityiskohtia, moni asia jäi oletuksen varaan. Arkkitehti ryhtyi työstämään projektia oppimallaan tavalla: selvitti lupaehdot, mittasi vanhaa rakennusta ja mietti mielessään piirustuspaketin sisältöä. Ja kuvitteli voivansa laskuttaa työstä alalla vallitsevan taksakulttuurin mukaisesti. Asiakas ajatteli, että arkkitehti määrittelee värien ohella kuistilaajennuksen rakenteet, että sukulaismiehet saapuvat pyydettäessä talkoisiin ja että rakennusvalvontaa ei hommaan sotketa. Yksi luuli yhtä ja toinen toista. Arkkitehti kyllä toimitti nähtäväksi oman alansa tehtäväluettelon, mutta asiakas ei jaksanut lukea. Eihän siitä valmista projektia syntynyt - ei päästy kunnolla edes alkuun - ja arkkitehti maksoi oppirahat. Minua valistettiin, että pikkuasioista ei pidä tehdä käräjäjuttua, mutta tietysti harmitti moinen vedätys.

Nimeän muutaman syyn sille, miksi kirjallista sopimista kaihdetaan maallikkopiireissä. Ensinnäkin esi-isät rakensivat talonsa itse perittyjen taitojen avulla. Suunnittelijoita ei käytetty, ja jos käytettiinkin tyyppipiirustuksia, niin rakennusprojektin kirjallinen osuus käsitti korkeintaan ne. Mistä ja kenen kanssa pitäisi sopia kirjallisesti, jos itsellä on rakentajan taidot? Toiseksi maallikot omistavat paljon perittyä rakennusomaisuutta, jolle halutaan tehdä parannuksia, mutta ensikertalainen kädentaidoton teettäjä ei yksinkertaisesti tajua, mistä kaikesta olisi syytä sopia kirjallisesti, kun rakentamista ja suunnittelua hankitaan nyttemmin ostopalveluna. Malttamattoman teettäjän mielessä siintää remontin lopputulos, mutta polku sinne kuvitellaan suoraksi: miksei muka riittäisi, kun annetaan suulliset työohjeet tutulle kirvesmiehelle? Kolmas syy kirjallisen sopimisen välttämiseen on lukuhaluttomuus. Rakennusalalla on tekijöissä ja teettäjissä monia tee-se-itse -miehiä, jotka eivät yli päänsä jaksa paneutua teksteihin. Kun asioista sovitaan kättä päälle -tyylillä, niin se silloin riittää.

Mitä kaikkea voi jäädä sopimatta rakennusprojektissa? Ellei pystytä määrittelemään suunnittelu- ja rakennustyön laajuutta, kokonaisuudelle ei voida määritellä lupakelpoisuutta, hintaa ja toteutusaikataulua. Yksin suunnittelupalkkiosta on mahdotonta sopia vailla käsitystä suunnittelijalle kuuluvista perustehtävistä. Varsinkin korjausprojekteissa hankkeen vaatimukset pitäisi selvittää yksityiskohtaisesti, sillä ei voida tukeutua valmiiksi hinnoiteltuun toimituspakettiin kuten pientalojen uudisrakentamisen kohdalla tavallisesti. Vailla sopimista aikataulusta voi tulla kiistaa, muttei voida silti oikoa, jos rakennusluvat ovat saamatta. Kuka sitten korvaa huonon työnjäljen asiakkaalle, ellei laadustakaan löydy luettavaa mustaa valkoisella? Kun ei malteta kirjoittaa eikä lukea, niin jälkipyykkinä joudutaan pesemään huonosti hoidettua suunnitteluprosessia ja työmaata, jossa kukaan ei vastaa mistään, mutta jossa rahaa on palanut.

Pelkästään se, että nykyaikaisessa rakentamisessa tarvitaan lupia ja eri osapuolia, pakottaa jokaisen järkevän rakennuttajan omien etujensa valvomiseen asioista kirjallisesti sopimalla. Kuinka yksinkertaista onkaan edetä hyvin laaditun rakennuskäsikirjoituksen avulla kohti maalia, kun asioita ei tarvitse kyseenalaistaa ja soveltaa pitkin matkaa. Kirjallinen sopiminen hyvissä ajoin on samalla perehdytys projektin kokonaissisältöön. Sille kannattaa varata aikaa, koska rakentaminen ei ole halpaa, ja lopputuloksesta halutaan joka tapauksessa kaunis ja laadukas.