Etsintäkuulutus vanhaa rakennusta ymmärtävästä insinööristä

Minä ihailen estoitta entisajan arkkitehteja, joilla on ollut kyky luoda kaunista ympäristöä ja hallita suunnitelmissaan vielä tilatoiminnalliset ja rakenteellisetkin haasteet. Nykyajan ammattikoulutus tuottaa eri aihealueihin erikoistuneita osaajia, ja vaikka tavan takaa törmäänkin arkkitehtina esiintyviin rakennusinsinööreihin, niin toisin päin rooleja käännetään harvoin. Minä en uskottele yhdellekään asiakkaalle osaavani määritellä oikeanlaisen palkkijaon tupalaajennuksen lattiaan, vaan pyydän tiimiin hyvissä ajoin mukaan insinööriosaamista. Suutari pysyköön lestissään: minulla on ihan tarpeeksi työtä siinä, että saan muutettavan tilajaon toimimaan kulloisillakin reunaehdoilla ja että lopputulos olisi katseenkestävä ja mieluiten ekologinen.

Kun olin aikani asunut ja tehnyt etätyötä vanhassa rakennuksessa, ja sitten jossakin vaiheessa koitti hetki perustaa oma arkkitehtiyritys, olin kypsyttänyt mielessäni liikeidean, jossa tarjoan asiantuntemusta vanhojen rakennusten muutos- ja korjaustöihin. Firman perustamisvaiheessa etsiydyin hetimiten vastaavia palveluja myyvien suunnittelijoiden nettirekistereihin, koska niihin hakeutuisi oikeanlaista asiakaskuntaa ja koska sieltä löytäisin myös sopivat tiimikumppanit. Huomasin kohta, että osaajaprofiileja olivat noihin rekistereihin luoneet arkkitehdit ja pitkään alalla toimineet rakennusmestarit, mutta rakennusinsinöörinimikkeellä palveluja saikin hakea. Tästä voi päätellä, että joko insinöörejä ei vanhan korjaaminen kiinnosta tai että osaava kirvesmies paikkaa rakennusinsinöörin tarpeen tullen.  

Ellei korjausprojekteissa tai rakentamisessa ylipäänsä vaadittaisi lupakäsittelyä, voisin monessa tapauksessa perustaa työtiimin pelkästään hirsiveistäjän ja putkiasentajan kanssa. Tämä kuulostaisi asiakkaan näkövinkkelistä jopa kohtuulliselta, mikäli kysymyksessä olisi esimerkiksi pikkuisen märkätilan sijoittaminen maatilan vanhaan päärakennukseen. Näin vähällä ei kumminkaan päästä. Mukaan astuvat määräykset energiatehokkuuden parantamisesta ja vaatimukset erikoissuunnitelmista, joiden tekemiseen käsityötä tekevä asentaja ei ole kouliintunut. Tiimiin tarvitaan osapuolia, jotka voivat esittää vaadittavat asiat paperilla. Mutta kipeimmin tarvittaisiin niitä teknisten aihealueiden vastuusuunnittelijoita, jotka suhtautuisivat vanhaan rakennukseen sellaisena potilaana, jolle kirjoitetaan lääkereseptiin ensi sijassa perinnerohtoa.

Mikä stereotyyppi-insinöörille on vaikeaa vanhan rakennuksen kohtaamisessa? Alkuperäisessä asussa säilynyt historiallinen rakennus on luotu eri metodein kuin mitä moderni tiede opettaa. Insinööri hakee korjauskohteesta mitattavia arvoja, ja kun tämän hetken määräykset ja vaatimukset puoltavat tyystin erilaisia rakenteellisia ja teknisiä ratkaisuja, kohde noteerataan ongelmaksi, jonka kimppuun tulee käydä järein asein. Vinoudet pitää oikaista, ulkoseinät tulee vahventaa energiatehokkaiksi ja epäilyttävät orgaaniset täytteet on imuroitava pois jokaisesta vaakarakenteesta. Ennen muuta rakennukseen tulee sijoittaa talotekniikkaa, joka takaa käyttömukavuuden ja parantaa energialuokkaa.

Mikä insinööriajattelun ongelma sitten on, jos kerran pyritään parantamaan laatua? Kaiken repiminen varmuuden vuoksi auki ja korvaaminen uudella on epäekologista. Se mitä viedään kaatopaikalle ja hankitaan tilalle maksaa paljon rahaa ja voidaan toimenpiteenä kyseenalaistaa oitis, jos hävitetään arvokasta historiaa. Jos vanhan korvaava rakennusosa onkin tulevaisuuden ongelmajätettä, on luotu ongelmia tuleville omistajille. Monimutkainen rakennedetalji taas on monimutkainen rakentaa, ja siihen ei välttämättä löydy korjaussarjaa myöhemmässä tarpeessa, jolloin se puretaan. Kun kauneuden vaaliminen ei ole varsinkaan nykyajan insinöörin missio, niin miksi heikäläisillä olisikaan profiileja historiallisten eli kauniiden rakennusten korjaajien nettisivuilla? Tekniikkaan keskittyvä korjaaminen ei anna arvoa estetiikalle, koska se ei ole yksiselitteisesti mitattava suure, mutta ympäristön ulkonäön pilaantumista ei tietenkään voida pitää ongelmattomana. Rumaan miljööseen ei haluta muuttaa tai viedä turistiryhmiä, jolloin kokonaisen paikkakunnan elinvoima voi kärsiä.

Vanha perinnemetodein rakennettu rakennus on perusinsinöörille joka tapauksessa vaikea tapaus. Miten korjata, jos muutostyön tilaaja onkin vaativa ja on ”Panu Kailansa” lukenut? Jos onkin olemassa, kuten historiassa maaseudulla ja yleensä pula-aikana, jokin kohtuus siinä, miten korjataan? Mutta kenen kannalta on kohtuullista pyytää analysoimaan jokaisen lattiakannattajan kunto ja teettää kohteeseen räätälöidyt insinöörisuunnitelmat? Ainakin vanhan rakennuksen historiallisen arvon kannalta sitä tulisi korjata mahdollisimman vähän eikä rikki repien ja mutkat oikoen. Tällainen korjaustapa vaatii paneutumista ja tutkimista, ja se on uudisrakentamiseen verrattuna hitaampaa ja hankalampaa myös suunnittelupöydällä.

Tietenkin on olemassa insinööriammattikuntaa, joka työkseen laatii korjaussuunnitelmia isoihin rakennuskohteisiin, mutta nyt etsintäkuulutan sellaisia teknisiä suunnittelijoita, joilla olisi annettavaa myös yksityisen tahon pienen rakennuksen korjausprojektiin. Harvoin muutostyön tilaaja on siirtämässä pelkästään kevyitä väliseiniä tai hakee muotokieltä kuistilaajennukseen. Vanhassa rakennuksessa on tavallisesti myös teknistä korjattavaa sekä laajennustarpeita, ja tästä pitäisi pelkästään lupamenettelyssä tehdä kirjallista selkoa. Olisikin upeaa saada aisapariksi aina tarvittaessa sellainen insinööriosaaja, joka puntaroi vaihtoehtoja rakennuksen piirteiden säilyttämisen näkökulmasta.

Korjausrakentaminen on nouseva trendi, ja toivon sen myötä eri ammattiryhmien kiinnostuksen lisääntyvän vanhoja rakennuksia kohtaan, ja niin, että projekteja ei pidetä bisneksentekomahdollisuutena vaan tilaisuuksina olla mukana säilyttämässä kaunista arvokasta ympäristöä ja perintöä.