Rakennuksen energiatodistus – todistus mistä?

Asumani hirsirunkoinen vanha pientalo Pälkäneen Onkkaalan Alikylässä edustaa häviävän pientä prosenttiosuutta Suomen rakennuskannasta. Kaltaiseni perinteisten rakennusten ihailijat eivät tee talonostopäätöksiä ensisijaisesti energiatodistusten ilmoittamien tehokkuuslukemien pohjalta. He tekevät valintansa tunnelman, rakenteiden yksinkertaisuuden ja hengittävyyden sekä yksityiskohtiin viedyn kauniin käsityön lumoamina. Samaiset ihmiset pukevat jalkoihinsa villasukat talvella, nukkuvat yönsä hyvin hieman viileässä kamarissa eivätkä kärsi huonosta sisäilmasta.

Koska asuminen kuluttaa energiaa ja koska maapallon energiavarat ovat ehtymässä, asuinrakennukset monen muun rakennusryhmän ohessa on valjastettu säästötalkoisiin. Laein ja asetuksin säädetään sallittavat lämmönläpäisyarvot eri rakenteille ja ohjataan ottamaan talteen lämpöä koneellisesta poistoilmanvaihdosta. Uudet rakennukset ovat monipuolisesti energiatehokkaita, koska se on edellytyksenä rakennusluvan saannille. Perinteisen vanhan rakennuksen pystytyksen aikoihin ei vaadittu lupamenettelyä, ilmanvaihtoa hoitivat avattavat ikkunat, tulisijat sekä pellein säädeltävät pystyhormit ja kahdeksan tuuman hirsirunko muodosti yhtä aikaa sekä seinärakenteen että lämmöneristeen. Vastaisuudessa tätä ikäkautta edustavan rakennuksen myyjän pitää esittää ostajalle energiatodistus. Mihin tämä mahtaakaan johtaa?

A-energialuokan uudessa asuintalossa asuu todennäköisesti moderni perhe, joka peseytyy päivittäin suihkussa, käyttää sähköä monipuoliseen valaistukseen, kodin elektroniikkaan sekä ilmanvaihtoon ja lämmittää autotallinsakin. Nykyajan kodissa lämpölasi-ikkunoiden karmit ovat alumiinia, sisustus päivitetään silloin tällöin ja ulkona pihakivien alle on viritetty sähkösulatus. Kun talotekniikka myöhemmin vanhenee, tilalle hankitaan uudet järjestelmät. Säästetäänkö tässä maapallon energiavaroja? Nimitetäänkö paljon vaatimattomammin vanhassa hirsitalossa asuvaa energiatuhlariksi riittämättömän seinävahvuuden vuoksi?

Vanhan rakennuksen energiatehokkuuden parantaminen toki voi edesauttaa talokauppoja, mutta ainakaan minä en ostaisi ”energiatuunattua” perinnetaloa. Edellä esittämäni toimenpide kadottaa rakennuksesta takuuvarmasti kaiken sen, miksi se oli alun perin arvokas.

Kuvitellaan, että energiaukaasin pelästyttämä myyntiaikeissa oleva perityn talon omistaja tilaa tontilleen remonttiryhmän, joka lupaa käydä läpi rakennuksen kivijalasta kattoon. Satavuotiaat kaksipuitteiset puiset ikkunat toimitetaan jätelavalle ja tilalle asennetaan metallikarmiset. Punamultaseinään kiinnitetään valkoinen ilmalämpöpumppu – sille seinälle, joka asentajan mielestä tuo parhaan lämmityshyödyn. Rossipermanto kaivetaan auki ja vanhat sammaleristeet saavat kyytiä. Ulkoseinä paksunee nykyajan U-arvovaatimuksen täyttäviin mittoihin: lisäeristys tehdään ulkopuolelle, jotta sisustus säästyisi mahdollisimman koskemattomana. Käyttämättömältä kylmäullakolta löydetään sopivasti ilmatilaa ilmanvaihdon kuljetuksille.

Kuitenkin hirsiseinän lisäeristäminen muuttaa koko seinän kosteuskäyttäytymistä, mikä väärin tehtynä voi johtaa lahovaurioihin. Ikkunaremontti ei pitkälläkään aikavälillä maksa itseään takaisin, ja jos asentaja on hutiloinut tilkitsemisessä, tilanne on pikemminkin huonontunut alkuperäiseen verrattuna. Koska lämpö nousee ylöspäin, lähinnä yläpohjaeristeen paksuntaminen voi tuoda energiansäästöhyödyn, mutta lattioihin ja seiniin kajoaminen on surullisen turhaa – pikemminkin pitäisi ymmärtää tukkia ilmavuodot ja tiivistää! Ja hätäkös niillä sammaleristeillä ja joka rakoon ulottuneilla permantotäytteillä oli lankkulattian suojissa: päinvastoin uudet kulmikkaat eristeet eivät muotoudu pyöreäkanttisten hirsipalkkien poskia vasten parhaalla tavalla, jolloin lattiaan syntyykin helposti remontin jäljiltä tuulikanavia.

Miltei eniten suren kuitenkin menetettyä käsityötä ja arkkitehtuuria, jota kaikkineen on maassamme vähän jäljellä. Perinneikkuna ei koskaan ollut upoksissa ulkoseinärakenteessa, jonka sittemmin lisäeristäminen ja verhouksen ilmarako turvotti. Kylmän kuistin lämmittäminen johtaa lähes aina koristeellisista ikkunoista luopumiseen, eivätkä liimatut modernit pintaristikot korvaa aitoja pieniä lasiruutuja. Lämpöpumpun ulkoyksikkö ei varsinaisesti kaunista julkisivua - ja laitevalmistajan näkyvä logo se vasta on outo!

Energiatodistus kertoo rakennuksen energiatehokkuudesta, mutta se kääntää sittenkin huomion pois varsinaisesta energian kuluttamisesta. Vanhojen rakennusten asujilla on keskimäärin pienehkö hiilijalanjälki. Laki ei vaadi modernisoimaan perinteisiä rakenteita, ellei rakennuksen käyttötarkoitus muutu, mutta tällöinkin maltillisesti. Kannattaa siis ottaa asioista selvää, ennen kuin suotta ryhtyy yliampuvaan energiakorjaukseen.